Omituisen kevään 2020 virtuaaliresidenssiä (”Vision 20/20”) on takana vajaan viikon verran. Kenties aika on otollinen juuri tällaiselle ympäristölle, sillä olen kovin positiivisesti yllättynyt sen suhteen, miten nopeasti olemme päässeet työskentelyyn kiinni. Olemme inspiroituneita ja innoissamme!
Myönnän, että minulla itselläni on tällaisissa ”poikkitaiteellisissa projekteissa” taipumusta yleensä sortua varsin absktraktiin ajatuspyörittelyyn ja teoretisointiin. Mikä on peli? Entä pelillisyys? Mitä on runous suhteessa peliin? Sulkeeko pelillisyys pois runouden, tai taiteen ylipäänsä? Tavallaanhan peli on juuri sitä, mitä taide ei ole; toisaalta peli on taideteos ja taideteos voidaan nähdä pelinä. Jne. Jne.
Niinpä olikin virkistävää ja myös kovin hedelmällistä työskentelyn aloittamisen kannalta, että Simo ehdotti heti alkuun toimintasuunnitelmaksi interaktiivisen fiktion perusmallia: tekstin ja (liikkuvan) kuvan yhdistelmää, jonka elementtejä klikaamalla/painamalla saa lisää elementtejä tutkittavakseen. Historiani vuoksi (olen kirjallisuuden ohessa opiskellut/lueskellut myös ergodista kirjallisuutta ja vähän pelitutkimustakin) en olisi itse välttämättä edes tullut ajatelleeksi ehdottaa näin simppeliä mallia! Olen miettinyt ”pelillisyyttä” aivan muilta kanteilta; usein sellaisilta, jotka eivät välttämättä niinkään liity enää kirjallisuuteen, visual noveleihin tai muihin interaktiivisiin fiktioihin, vaan jotka pikemminkin pyrkivät minimoimaan tekstin/puheen/perinteisen tarinankerronnan.
Niinpä Simo siis painoi sormensa suoraan ”sokeaan pisteeseeni”, jonka olin unohtanut, jossain syvällä kaninkolossa kun teoreettisesti olen. Samalla aukesi unohdettujen mahdollisuuksien kirjo: nimenomaan hyperlinkitetty, interaktiivinen ympäristöhän on se ideaali, joka minulla on usein myös runoteosten suhteen! Lyhyesti sanottuna loistava idea, siis.
Sovimme nopeassa alkupalaverissa suuntalinjat ja pallottelimme muutamia ideoita. peruslähtökohdaksemme otimme oikopäätä työhön tarttumisen, poikkeuskevään yleistunnelma eräänlaisena taustahaamuna ja tematiikkana, jota ei tarvinne liikaa hieroa lukijan naamaan. Kukapa sen unohtaisi? Niinpä minä kirjoittaisin tekstiä, Simo tekisi animaatioita, sitten näyttäisimme tuotoksiamme toisillemme, ottaisimme niistä kimmokkeita ja loisimme niiden pohjalta lisää. Jne.
Ajatuksenamme ja toiveenamme tällaisessa työskentelymallissa on se, että teoksen tarkemmat nyanssit ja lait alkavat vähitellen hahmottua ja nousta sisällöstä itsestään sen sijaan, että loisimme ensin jonkin tiukan säännöstön ja rajoitteen, jota sitten alamme kuvittaa runoilla ja animaatioilla, ”täyttää”.
Tietenkin meillä on auttavat suuntalinjat, tietyt ideat ja motiivit, mutta alkuun olemme käyneet ahneina kiinni siihen sisällön potentiaalisuuteen ja tunnetilaan, jonka ideoidemme idut meissä herättävät.
Ainakaan omalta kohdaltani en muista, koska olisin viimeksi nauttinut kirjoittamisesta näin paljon.
Lopuksi ”belgialaisin palleroin” joitain toiveitamme/ajatuksiamme teoksen suhteen suhteesta pelillisyyteen:
- Teos seuraisi lukijan/kokijan valintoja, jolloin sisältö muokkautuisi/ohjautuisi sen mukaan, millaista sisältöä lukija ensisijaisesti valitsee. Esimerkinomaisena tausta-ajatuksenamme oli jonkinlainen jana tai kompassi, jonka toisessa päässä voisi olla esimerkiksi eristäytyminen, toisessa päässä vapaa liikkuvuus. Se, mitä tämä tarkoittaisi varsinaisen runotekstin tai animaatioiden suhteen, on tietenkin oma kysymyksensä…
- …sillä emme halua tehdä myöskään mitään liian perinteistä ja ilmiselvää ”stooria” tai sisäsiistiä, helposti haltuunotettavaa olentoa, joka vain suoritetaan läpi. Vaikka toisaalta haluammekin, että teos koetaan ja matkatkaan kokonaisuudessaan.
- Tällöin ”pelillisyys” muodostuisi ensisijaisesti valintojen kautta, lukijan/kokijan mielessä, hänen assosiaatioidensa ja niiden pohjalta tehtyjen valintojen pohalta (tietenkin luomamme ”labyrintin” puitteissa)
- Seuraava ratkaistava kysymys varmasti onkin sitten se, millaisiin suuntiin teoksessa edetään ja miten. Kuinka monimutkainen järjestelmä meidän on mielekästä luoda? Kuukausi on kuitenkin kovin lyhyt aika…
