1) Olitko se sinä? Seinälle ripustetusta lintua esittävästä pronssireliefistä tuli mieleeni, että olitko se sinä huoltoaseman kassajonossa lauantaina kello yhden aikaan iltapäivällä? Sinä, haalistuneeseen turkoosiin ja purppuraiseen tuulitakkiin pukeutunut harmaantunut, pyylevä mies korvakoru toisessa korvassaan. Sinä, joka sisään astuessasi avasit oven kahvasta aivan normaaliin tapaan kuin ennen etkä desinfioinut käsiäsi, tietenkään, minä näin. Siinä huoltoaseman jonossa, olitko se sinä, joka odotit kassalla vuoroasi, ja kassahenkilön palvellessa toisella tiskillä pikaruokaravintolan asiakkaita, kysyit: ”Oletko sä yksin täällä?”. Ja sinulle kiireen keskeltä vastattiin, että tässä on tosiaan myös tämä pikaruokaravintola, ihan pieni hetki. Niin, olitko se sinä, joka katsoit ympärillesi ja taaksesi kuin hakien myötätuntoa muttet saanut sitä keneltäkään, kukaan ei myöntynyt katsekontaktiin koska ei jakanut asiaasi, ja sitten puhisit ääneen: ”Eikö tämä ole huoltoasema? Eikö täällä myydä bensaa?” ja katsoit minuun ja katsoit kantamiani ostoksia, vesipulloa ja pientä lakritsipatukkaa, joiden avulla voisin jotenkin hetkeksi yrittää kiinnittyä tähän maailmaan, vain yrittää, ja minä en halunnut katsoa sinua silmiin, jos se tosiaankin olit sinä siinä edessäni ja luulenpa, että olit. Se olit sinä, joka pääsit lopulta kassalle ja sanoit ”nelosesta ysivitosta” ja sitten maksoit ja sait polttoaineostoksestasi kuitin, kuten huoltoasemalla saadaan.
Illalla halusit katsoa DVD:ltä elokuvan Kerro minulle, Zorbas1. Onnistuit saamaan ”videon” käyntiin muttet tekstitystä. ”Osataan tässä sen verran englantia”, puhkuit, kun kysyin, voinko auttaa, kyllä tässä on suomenkielinen tekstitys. Katsoit (volyymi hieman kovalla, jotta kuulisit murteella lausutun englannin, jota kyllä ymmärrät) elokuvaa hieman yli puoliväliin, jolloin kuva pysähtyi ja yläreunaan ilmestyi hohtavan vihreitä artefakteja, kummallisia elokuvan harmaasävyjä vasten. ”Sinun tabletti, se häiritsee videon katsomista! Mene jonnekin muualle!”, tiuskaiset. Ei, ei häiritse, data ei nyt liiku langattomasti vaan se on koodattu DVD:levylle (”videon”) ykkösinä ja nollina, käytännössä jonkinlaisten monimutkaisten mekaanisten, fyysisten ja optisten reunaehtojen mukaisina entiteetteinä joista emme välitä, se ei ole tärkeää. Ehdotan, että ”videota” voisi yrittää kelata. Kokeilet, muttet onnistu, ja elokuva palaa aloitusvalikkoon. On melko selvää, että levyllä on mahdollisesti jokin naarmu, roska tai tahra. Asian voisi tarkistaa, ja, jos kyseessä olisi jälkimmäisistä vaihtoehdoista toinen, yrittää puhdistaa levyä, mutta vain keskiöstä reunoja kohden, niin on ohjeistettu. Ehdotan, että auttaisin, voisin katsoa, missä kunnossa levy on, onko puhdas vai onko naarmuinen, roskainen tai tahrainen. Pieni puhdistaminen usein ratkaisee tällaiset ongelmat, olen varma, että ratkaisisi nytkin. ”Etkö sä näe että tämä on jumissa. On näitä ennenkin katsottu, mä olen opettaja.” Niin olet, opettaja, muttet enää virassa. Sinä olit opettaja.
2) Olitko se sinä? Muistaessani vuonna 1963 tähän eteiseen ostetun lampun – katso tuota kuvaa, se on tuo vasemmanpuoleinen, kyllä, se – heräsi kysymys, että olitko se sinä. Sinä lähiliikenteen pysäkillä odottamassa joukkoliikennevälinettä mustassa ja jotenkin hieman kummallisesti leikatussa puvussasi (minne olit menossa, en voi tietää). Olitko se sinä, keskimittaista pidempi ja hoikempi kaitakasvoinen hahmo, jonka päässä oli lierihattu jollaisia ei enää näe tai joillaisia ei kenties ole nähty näillä seuduilla tätä ennenkään, ne olivat leveimmät lierit miesmuistiin ja ajattelin, oletko menossa naamiaisiin tai hautajaisiin ja jos, niin minkälainen tilaisuus olisi kyseessä. Olitko se sinä pysäkillä, sinä, joka tunnuit jotenkin olevan kuin valokuvaan hieman kehnosti jälkikäteen ympätty hahmo, johon valo lankeaa eri tavoin kuin muihin ympärilläsi, tai ympäristösi. Menin kadun yli ja katsoin sinua, sinäkin katsoit minua.
3) Olitko se sinä? Sanoit:
Muistaakseni Tarussa sormusten herrasta yksi henkilöistä sanoo, että ’tie johtaa tiehen’, ja että sitä voi aloittaa polusta, joka ei johda mihinkään sen ihmeellisempään paikkaan kuin omalta kotirapulta jalkakäytävälle, ja sieltä sitä voi mennä… no minne hyvänsä. Samoin on tarinoiden laita. Yksi johtaa seuraavaan, sitä seuraavaan ja sitä seuraavaan. Ne voivat mennä siihen suuntaan, minne halusit niiden menevän, mutta ne voivat myös olla menemättä. Loppujen lopuksi tärkeämpi on ehkä tarinan kertojan ääni kuin itse tarinat.2
Vai siteerasitko? Tuli mieleeni kysyä katsellessani eteisen peiliä (siten, etten nähnyt kuvajaistani, katselin sivusta päin jolloin näin vain eteiskäytävän peilinvastaista seinää ja osan vilpolaa, en kuvajaistani, joka olisi katsonut takaisin Väärinpäin-maailmasta).
4)
###: ”Sinussa oleva lapsi vain vuotaa ulos kuin ilma renkaasta.”3
[…]
###: ”Koko Britannia leipoo (koko Britanniaa ei oo)”4
Se olit sinä. Me tulemme toimeen aivan hyvin.
1. Αλέξης Ζορμπάς, Aléxis Zormpás (Kreikka, 1964) voitti kolme Oscar-palkintoa. Anthony Quinnin rooli elämänjanoisena Zorbaksena on ikimuistoinen, samoin Μίκης Θεοδωράκηςin musiikki. Elokuva kuvittaa varsin hyvin Νίκος Καζαντζάκης’n suositun romaanin Βίος και Πολιτεία του Αλέξη Ζορμπά (1946, suom. Kerro minulle, Zorbas, 1954). […] Huomatkaa symmetria elokuvan ja kirjan julkaisuvuosissa.
2. #floating @ Derry
3. Sinä sanoit näin.
4. Näin sanoin minä.