Tämän viikon pääosin työskentelimme tahoillamme, Simo työsti animaatioita, minä tekstejä. Omalta osaltani repaleinen viikko myös siksi, koska muut kirjoitustyöt (tulevien kirjojen käsikirjoitukset, editoimiset ja kansivalinnat) vaativat huomiotani.
Sitä paitsi hiljalleen kuiskaileva kesä on rauhaton vuodenaika. Ulkoinen ja sisäinen sekoittuvat tavalla, joka on kuin hiekkatietä imuroisi. Vaikea keskittyä, kun sisällä ei haluaisi olla ja ulkona ei puolestaan haluaisi työskennellä. Voin aina kesäisin hivenen pahoin.
Ilmeisesti tekstieni ”pimeä” sävy alkoi vähitellen vuotaa Simon visuaaleihinkin, viimeinen niitti taisi olla se, kun Simo huomasi animoivansa liekkiin leimahtavan sikiön. Päätimme tehdä kokemuksesta saman tien kompassimme navat, sillä residenssi on jo puolivälissä: tiettyjä valintoja tekemällä pelaaja etenee kohti ”valoa”, toisia valitsemalla kohti ”pimeyttä”. Ongelma on lähinnä se, että valtaosa materiaalista edustaa tällä hetkellä sitä ”ahdistavampaa” puolta. Niinpä otimme välietapiksemme työstää jotain vähän vapaammin hengittävää, positiivisempaa. Rajoite on varsin vaikea ainakin itselleni, kroonisesti ahdistuneelle pessimistille, joka ei usko jaotteluihin muutenkaan. Vähän kuin yrittäisi opetella kävelemään puujaloilla, joiden olemassaolosta ei ole varma. Eli juuri sellainen dynamiikka, jota on lähdettävä tutkimaan.
Simo työstää visuja kiitollisuusharjoituksen pohjalta (puhdas vesi, happi, jne)., itse aloin miettiä asiaa luonnon kautta, kuten niin usein teen. Ehkä siksi, koska luonto on niin yleisesti hyväksytty ”hyväksi” asiaksi (vaikka sinänsähän juuri luonto ei ole mitään); toisaalta luontolyriikan traditio on vuosituhantinen, eikä se inspiraation ja ihmetyksen lähteenä tuntuisi ihan heti kuihtuvan.
Kiehtovampana piirteenä (joskin luultavasti täysin henkilökohtaiselta kantilta) huomasin, että teksteihini alkoi ilmestyä leikkiviä lapsia, vaikkei minulla ole omia. Kenties biologinen kelloni sulaa. Kenties muistelin sitä, millaisista asioista sain lapsena iloa. Tapanani oli esimerkiksi ottaa äitini ompelurasiasta lukemattomia lankakeriä ja solmia niitä pöydänjalkoihin, ovenkahvoihin, kukkaruukkuihin ja ylipäänsä kaikkiin mahdollisiin ulokkeisiin, sikin sokin pitkin huonetta ja sen lävitse. Eräänlainen moniulotteinen hämähäkinseitti, siis. Tai laservaloansa.
Tällä viikolla siis teimme vielä tekstiä ja animaatioita, ensi viikolla tarkoituksenamme on alkaa reitittää niitä tarkemmin ja merkitä niiden yhteyksiä. Päätimme tehdä niin, että pisteytän tekstien keskenäiset suhteet, esimerkiksi asteikolla 1-5, missä 1 on vähäinen ja 5 vahva, jolloin teksteistä toisiin kulkevien hyperlinkkien (näitä on kussakin tekstissä vaihteleva määrä) valitseminen alkaa jo itsessään generoida erilaisia yhdistelmiä. Tai niin olisi ainakin tarkoitus.
Hyperlinkkisanoista aukeaa myös ennen uuteen näkymään siirtymistä eräänlaisia ”alaviitteitä”; lyhyempiä tekstipätkiä, hengähdystaukoja, lisäyksiä…
Rehellisesti sanoen en vielä tiedä, miten paljon tekstiä ja animaatioita varsinaisesti tarvitaan, enkä myöskään täysin ymmärtänyt sitä, miten systeemi varsinaisella loogisella tasollaan toimii. Simo kuitenkin tuntuu hallitsevan homman, joten lasken itseni hänen hellään huomaansa ja keskityn kirjoittamaan ja merkitsemään yhteyksiä. Käytäntö joka tapauksessa selvinnee pian.